Aurinkoista mökkeilyä Pikkuvuomajärvellä

Edellinen ilta venähti sen verran pitkäksi, että keskiviikkoaamuna pääsimme kävelemään vasta puolen päivän maissa. Tänään myös puolipilvinen sää ja hyvä näkyvyys antoivat meille viimein mahdollisuuden lähteä huiputtamaan lähialueen korkeimman tunturin huippua eli Apistunturia.

Uran vieressä oli monesti mukavampi kävellä.

Ensimmäiset neljä kilometriä tuntuivat olevan tällä kertaa itse kullekin sangen raskaita, joten pidimme kahvitauon päästyämme Pikkuvuomajoen varteen. Tauko pidettiin suunnilleen samalle paikalla, josta olimme tulleet ensimmäisenä päivänä joen yli.

Tunturien rinteillä oli vielä runsaasti lumilaikkuja

Kahvin ja eväsleivän jälkeen alkoi Apistunturin päälle nouseminen. Pidempi tauko oli ollut selvästi hyvästä, sillä nyt nousu tuntui kulkevan paremmin kuin hetki sitten tasamaalla käveleminen. Nousimme vajaan tunnin lumilänttejä kierrellen ja kuvia ottaen. Sää oli niin hyvä, että uskalsin ottaa hetkellisesti jopa takin pois. Kauaa en näin voinut kuitenkaan kävellä, sillä sen verran tuuli yltyi ylöspäin mentäessä.

Kyllä tämä suolla tallaamisen voittaa.

Pääsimme juuri Apistunturin toiseksi korkeimmalle huipulle, kun ensimmäiset vesipisarat alkoivat tippua. Vedimme sadevaatteet päälle ja pääsimme juuri pienen kivitöppyrän taakse tuulen suojaan, kun vettä alkoi tulla oikein kunnolla. Siinä kyhnöttäessämme oli hyvin aikaa syödä loput eväät. Eihän se mukavin mahdollinen eväshetki ollut, mutta eipä siinä istuessa ollut parempaakaan tekemistä. Hyvältä ne eväsleivät, poron kuivaliha ja vesi maistuivat. Sisäistä lämmitystä hoidettiin myös parilla Jallu-hömpsyllä, joten loppujen lopuksi vesisade ei ihmeemmin vaeltajia haitannut.

Vesisadetta pitämässä

Sade loppui melkein heti eväiden jälkeen, joten lähdimme taittamaan viimeistä pariasataa metriä tunturin korkeimmalle kohdalle, missä ihmettelimme ja kuvailimme maisemia. Ensimmäistä kertaa erämaatunturin huipulle päässyt Toni teki sen minkä jokaisen uuden tunturituristin kuuluu tehdä eli lisäsi kiven huipun kummelin päälle.

Vain sukset puuttuu.

Huipulla

Sitten oli aika lähteä takaisin mökille päin. Vaihtelun vuoksi valitsimme suoremman reitin tuvalle vaikka se ei näyttänytkään yhtä hyvältä käveltävältä kuin saapumisreittimme. Tällä osuudella oli myös enemmän lunta, mutta päätimme kiertää ne tai kahlata yli.

Nyt olisi ollut kultaruukku lähellä.

Laskeutuminen Apistunturilta meni hyvin joutuisaan, emmekä edes uponneet kovin syvälle lumeen missään vaiheessa. Tasaiselle päästyämme pidimme vielä yhden lyhyen tauon, mutta muuten kävely mökille meni sangen joutuisasta. Hetkellisesti pääsimme myös perinteiseen vaellusmoodiin eli kuvia ei otettu, pari reittikommenttia lukuun ottamatta kukaan ei sanonut mitään. Kuljimme vain omiin ajatuksiimme uppoutuneina mukavassa vaellusmaastossa.

Pikkuvuomajärven rantaan päästyämme oli viimein lounaan aika. Ja kyllähän sitä noin kymmenen kilometrin tunturilenkin jälkeen alkoi jo lämmin ruoka maistua. Sytytimme siis takkaan tulen ja sen hiillokseen asti päästyä laitoimme sinne folioon käärittyä possun sisäfilettä. Jouduimme tekemään lihan takassa, sillä mökin ainoa huonompi puoli oli, ettei sen pihapiirissä ollut kunnon nuotiopaikkaa. Siellä oli kyllä kota, johon pystyi laittamaan nuotion, mutta kota oli niin märän ja kalsean oloinen tässä vaiheessa vuotta, ettei siellä istuminen kiinnostanut.

Saunaa lämmittämässä

Loppu ilta meni sitten perinteisesti niitä näitä höpötellen, MtG:tä pelaillen ja saunoen. Myöhäisen illallisen jälkeen olimme jälleen valmiita nukkumaan, eikä tälläkään kertaa tainnut montaa hetkeä mennä, kun tuvassa jo kuorsattiin triona.

Perinteistä erämaapeliä eli Magic the Gathering

Torstaina lähdimme puolen yhdentoista maissa uudelleen kohti Apisjärveä. Omalla kohdallani epäonnistunut lähtö piti kyllä uusia, sillä unohdin vesipulloni mökille ja näin jouduin tekemään pienen sakkolenkin. Sain Tonin ja JPeen kiinni lapinkylän kohdalla ja siitä sitten jatkoimme yhtä matkaa soista uraa pitkin.

Pikku Kaarreojan varrella pidettiin aina tauko

Puolipilvisestä kelistä johtuen reitti Apisjärvelle ei tuntunut läheskään yhtä ankealta kuin toissa päivänä. Myös Pikku Kaarreojan yli hyppääminen oli tällä kertaa huomattavasti helpompaa, sillä vesi oli selvästi laskenut parissa päivässä.

Rantaan päästyämme otimme esiin mökiltä löytyneen avainnipun ja hetkeä myöhemmin olimme jo vesillä. Veneellä pääsimme hyvää tahtia kohti järven eteläpäätyä.

Pienen kartan tutkimisen jälkeen päädyimme rantautumaan ennen järven eteläkärjen suota. Näin pääsimme nopeimmin tunturiylängölle, jota oli helppo kulkea lopun matkaa. Ratkaisu kannatti, sillä valitsemastamme rantautumispaikasta oli parin sadan metrin suopätkä ja sitten alkoi ylänkö, jota oli todella mukava kävellä.

Pulppuava lähde suon laidassa

Loistavaa kävelymaastoa

Matkan teko sujui todella helposti hienoissa maisemissa ja pari kilometriä kuljettuamme saavuimme jo pienen Ylimmäisen Apislompolon autiotuvan pihapiiriin. Alueelle oltiin selvästi rakentamassa uutta tupaa, sillä siellä oli sekä lautaa että hirttä odottamassa työmiehiä. Tällä hetkellä alue oli kuitenkin hiljainen, joten oli lounaan aika. Ruoan päälle nautimme vielä kahvit ja Jallu-hömpsyt.

Pienen pieni tupa (LaVu67)

Paluumatkalla ylänköosuus oli jälleen mitä mukavinta kävelyä ja venekin löytyi juuri siitä paikasta mihin olimme sen jättäneet. Tällä kertaa JPee otti soutajan paikan ja hänen arvionsa veneestä oli sama kuin Tonin oli ollut. Veneen airot oli huonoimmat, joita hän oli koskaan käyttänyt. Onneksi matkaa ei ollut paljoa, joten puolisen tuntia hän joutui niitä vain käyttämään.

Vene löytyi sieltä mihin se jätettiin

Rantaan päästyämme nostimme veneen paikoilleen ja lähdimme viimeistä kertaa mökkiä kohti. Tällä kertaa Pikku Kaarreojan ylitys meni jo todella helposti, sillä löysimme kohdan, jossa sen yli pystyi kävelemään kiviä pitkin.

Kivillä taiteilua

Pidimme vielä perinteeksi tulleen tauon puron varressa ja kävelimme loppumatkan mökille. Päivälle oli tullut noin kymmenen kilometriä kävelyä, sekä pari kilometriä soutua.

Illan aikana siivosimme mökin siihen kuntoon, että aamulla pääsisimme lähtemään mahdollisimman nopeasti kotia kohti. Siivoamisen jälkeen oli vuorossa sauna ja reissun viimeiset oluet.

Loppu ilta meni hyvin rauhallisesti kirjoja lukiessa ja illallisen jälkeen oli taas aika siirtyä unten maille.

Kello soi perjantai aamuna kuudelta, eikä tällä kertaa jääty ihmettelemään heräämistä vaan puurovesi kiehui jo hetkeä myöhemmin. Aamupalan syötyä pakkasimme rinkat ja teimme mökin loppusiivouksen. Vaille kahdeksan olimme jo kävelemässä autolle päin.

Kotimatkalla

Aamu oli aurinkoinen, eikä rinkatkaan painaneet liikaa tähän suuntaan mennessä, joten tunnin kuluttua olimme jo Pikkuvuomajoen varressa taukoa pitämässä. Liikkeelle taas lähtiessämme löysimme joen ylityspaikan helposti ja hieman myöhemmin nousimme jo kohti Jänkäpään ja Rahpesoaivin satulaa. Tällä kertaa maisemat olivat satulassa kohdallaan ja niitä olikin mukava hetken katsella ennen kuin tunturit jäisivät jälleen taakse.

Viimeinen silmäys tunturimaisemiin.

Kolmen kilometrin alamäki autolle oli huomattavasti kuivempi kuin alkuviikosta, joten sitä oli ilo edetä. Viimeisen lumilämpäreen kohdalla tunsin yllättävää lapsetusta ja lumipallothan siitä piti tehdä. Kohteina oli tietenkin puoluskyvyttömät vaelluskaverit. Tämän pidemmälle lumisota ei sitten edennyt, joten matka jatkui taas kohti autoa.

Viimeisen parinsadan metrin matkalla kohtasimme vielä yhden yllätyksen. Poroaidan portti oli ollut maanantaina verkosta ja rautalangasta kyhätty. Nyt portti oli tehty tukevista metallitangoista. Hetken aikaa jopa epäilin, että olimme poikenneet väärälle uralle, mutta kyllä reitti oli aivan oikea. Portti oli vaihdettu viikon aikana.

Kävely autolle vei tällä kertaa kolme tuntia eli tunnin vähemmän kuin mökille päin mentäessä. Pääsimme siis ajamaan etelää kohti yhdentoista pintaan. Ilta oli jo pitkällä, kun söimme pitsaa Tonin kämpässä, mutta vielä sitä jaksoi parit oluet nauttia saunan päälle ja sitten oli aika käydä unten maille, sillä lauantai aamuna oli vuorossa aikainen lento pääkaupunkiseudulle.

Sateista mökkeilyä Pikkuvuomajärvellä

Kesän ensimmäinen Lapin reissu alkoi viiden aikaan maanantai aamuna, kun nousimme JPeen kanssa taksiin ja suuntasimme Helsinki-Vantaan lentokentälle. Lento lähti seitsemältä ja kahdeksalta olimme jo Oulussa, jossa Toni oli meitä vastassa.

Autossa istumista riitti jälleen tälle päivälle. Rovaniemellä kävimme syömässä ja kaupassa, Sodankylän jälkeen kahvilla, Inarissa pysähdyimme päivälliselle ja tankkaamaan auton. Inarin jälkeen oli enää parikymmentä kilometriä matkaa Kittilän tietä mökin avainta hakemaan. Se löytyi vuokraajan talon kuistilla olevan puupöllön kaulasta, kuten meille oli aikaisemmin puhelimessa luvattu.

Avaimen haettua ajettiin vielä parikymmentä kilometriä, minkä jälkeen käännyttiin metsäautotielle. Tien alku oli todella hyvässä kunnossa, mutta viimeiset kilometrit olivat sellaista ryttyytystä, että olin todella tyytyväinen, että olimme liikenteessä Tonin nelivedolla emmekä Passatilla.

Iltapäivällä seitsemän pintaan tie viimein loppui ja oli aika jalkautua Hammastunturin erämaahan. Jonkin aikaa saimme perinteiseen tapaan auton luona säätää, että varusteet, ruuat ja virvoikkeet saatiin mahtumaan rinkkoihin. Lopulta kaikki oli valmista ja pääsimme aloittamaan kävelyn.

Kävely alkaa kolmen kilometrin ylämäellä.

Sulamisvedet pitivät uran todella märkänä.

Emme ehtineet edetä montaakaan sataa metriä, kun vettä alkoi tihuuttaa ja tätä sitten jatkui aina mökille asti. Kävely ei ollut muutenkaan mukavimmasta päästä, sillä ensimmäiset kolme kilometriä kahden tunturin väliseen satulaan olivat ylämäkeä. Mönkijän ura oli myös sangen hankalakulkuinen, sillä lumien sulamisvedet olivat kertyneet uralle tehden siitä liejuisen ja todella märän.

Kyllä ulkoilu on mukavaa.

Sateinen maisema satulasta.

Rauhallisesti edeten ja taukoja pidellen pääsimme lopulta polun korkeimpaan kohtaan. Maisemia sieltä ei kuitenkaan tarvinnut katsella sateesta ja alhaalla olevista pilvistä johtuen. Jatkoimme siis alamäkeen, kunnes tulimme Pikkuvuomajoen rantaan. Mönkijä oli ylittänyt joen helposti, mutta meille tämä kohta olisi tarkoittanut kahlaamista, mikä ei oikein kiinnostanut tällä hetkellä. Jatkoimme siis matkaa seuraten jokea parempaa ylityspaikkaa etsiskellen. Sellainen löytyi viimein, joten pääsimme taiteilemaan joen yli märkiä kiviä pitkin.

Viimeiset kolme kilometriä päivän taivalluksesta olivat todella mieli maassa etenemistä. Vain mökille pääsyllä oli enää väliä. Kaikki muu tuntui täysin turhalta. Lopussa päätimme vielä oikaista vähän ja suohonhan se meidät vei, mökin viimein tultua näköpiiriin ei käveleminen olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Viimein mökillä.

Mutta niinpä se masentunut olotila jälleen katosi, kun rinkan sai selästä ja hetken mökin terassilla levätä. Olotilaa saattoi tietenkin parantaa myös olut ja muutamat tilanteeseen sopivat Jallu-hömpsyt. Tässä vaiheessa kello oli jo yksitoista, joten kovin pitkäksi aikaa ei voinut paikalleen jäädä. Pistimme siis porukalla saunan ja tuvan lämpiämään, sekä purimme rinkat. Ehdimme myös paistaa makkarat muun säätämisen yhteydessä, joten saunaan päästessä elämä tuntui jo yllättävän hyvältä.

Nämä oluet on ansaittu.

Olimme varanneet jokaiselle kaksi saunaolutta iltaa kohti, mutta reissun ensimmäinen oli kyllä yksi parhaita Sandelsseja mitä olen koskaan nauttinut. Vähän yhden jälkeen oli saunomiset hoidettu ja oli viimein aika käydä nukkumaan, eikä kaksikymmentä tuntisen päivän jälkeen tarvinnut todellakaan montaa hetkeä unta houkutella.

Tiistai aamuna heräsimme yhdeksän pintaan ja hoidimme aamupalan ja muut toimet hyvin rauhallisesti. Pilvet olivat yhä niin alhaalla, ettei mökkiä ympäröiviä maisemia vieläkään oikein nähnyt. Vettä ei aamun aikana tullut, mutta oli selvää ettei tästä päivästä selvittäisi ilman sateita.

Tiistai aamupäivä.

Saimme päiväreput selkään vasta yhdentoista jälkeen ja lähdimme nousemaan mökiltä kohti läheistä lapinkylää. Tämän päivän suunnitelma oli kävellä kolme kilometriä Apisjärven rantaan ja ottaa sieltä käyttöön mökin vuokraan kuuluva vene. Veneellä sitten soutaisimme järven eteläpäähän ja sieltä kävelisimme pari kilometriä pienelle autiotuvalle lounasta syömään.

Hökkelikylä

Mäen päältä löytyi puolen kymmentä tupaa ja vähän matkaa edettyämme ohitimme vielä toisen ryppään tupia. Kylän jälkeen matka jatkui alamäkeen hyvin märkää uraa. Välillä tuntui, että olisimme kävelleet ojassa. Myös vettä oli alkanut tihuuttaa jossain vaiheeessa, joten tämä ei ollut missään nimessä mieltä ylentävin retkireitti.

Tämän märemmäksi urat eivät voi enää mennä..

 

Mutta se ei etenemistä estä.

Reitin hieman kuivaessa saavuimme puron varteen ja tälläkin kertaa vettä oli niin paljon, ettei uran kohdalla ollut mitään mahdollisuutta päästä siitä yli. Olimme unohtaneet myös sandaalit ja pyyhkeen mökille, joten kahlaaminen ei tälläkään kertaa kiinnostanut. Lähdimme siis seuramaan puroa alavirtaan josko siitä pääsisi jossain vaiheessa yli.

Puron yli heittämällä.

Kauaa emme onneksi joutuneet kulkemaan, kun tulimme pienen saareen kohdalle. Tässä vaikutti mahdolliselta, että ensin voisi hypätä saarelle ja sitten sen vastarannalle. Koska parempaakaan paikkaa ei näkynyt, päätimme yrittää tupla-hyppyä. Minä menin ensin ja hyvän vauhdin kanssa pääsin saarelle. Minun jälkeen tuli Toni ja sitten JPee. Kaikki suorittivat kunnialla kummatkin hypyt, vaikka paljosta ei huonompi vaihtoehto jäänytkään kiinni toisella hypyllä.

Puron jälkeen oli vielä vajaan kilometrin kävely ja olimme venerannassa. Siellä meitä odotti erittäin epämieluisa yllätys. Vene oli lukossa. Mökillä oli ollut nippu avaimia, mutta niissä ei ollut lukenut mitään, joten emme olleet ajatelleetkaan yhden avaimen olevan venettä varten. Tässä sitä sitten oltiin soisessa rannassa lukittujen veneiden kanssa.

Yksi ankeimmista kahvihetkistä ikinä.

Toni otti tässä vaiheessa ongen esille ja JPee kanssa aloitimme kahvin keiton. Tällä säällä ei kiinnostanut lähteä kävelemään järven eteläpäähän soisessa rantakoivikossa, eikä avaimen hakukaan tullut kysymykseen. Oli siis sama juoda kahvit ja syödä eväsleivät.

Välipalan jälkeen Toni jatkoi heittelyä ja käveli samalla järven pohjoisrantaa kohden. Me seurasimme häntä jonkun aikaa JPeen kanssa, kunnes tulimme hieman kuivemmalle kohdalle, jossa joku oli pitänyt tulipaikkaa. Tässä vaiheessa päätimme, että samahan se oli lounas tehdä, kun välineet kerta tuotiin mukana.

Olisiko tuonne oikeastaan halunnutkaan lähteä soutelemaan?

Lounaan syötyämme lähdimme takaisin mökille päin. Päiväretki ei ollut ollut missään nimessä sellainen, kun olimme suunnitelleet, mutta onneksi oli vielä pari mökkeilypäivää jäljellä. Eikä päivä ollut mennyt aivan hukkaan, sillä Toni nosti taimenen ja harjuksen järvestä. Meille oli siis tiedossa hyvää ruokaa tälle illalle.

Toisen kerran onnistunutta puron ylitystä juhlistettiin todella hyvällä vedellä.

Päivän viimeinen etappi.

Illalla saunaa lämmittäessä pilvimassa alkoivat hälvetä ja saunan jälkeen terassilla istuessamme oluet käsissä ilma oli jo aurinkoinen. Tässä vaiheessa näimme ensimmäisen kerran Pikkuvuomajärven ympärillä nousevat tunturimaisemat ja olivathan ne komeat. Keskiviikosta tulisi hyvä tunturin huiputuspäivä.

Maisema tuli illalla esiin.

Vappuretki

Mitä kaunein vappupäivä oli hyvä syy lähteä kauden ensimmäiselle eväsretkelle lähimetsään. Paikaksi valitsimme lähikallion, jonne on sopivasti noin vartin kävelymatka.

Elina, Leeko ja Paavo kulkevat edellä.

Tulimme alkumatkan hieman perässä Aaron kanssa, sillä kyllähän kuhisevia muurahaispesiä piti pysähtyä katselemaan.

Eväsretki kallion päällä. Paikka ei sovellu kiipeilyyn, mutta maisemat siellä ovat kohdallaan.

Hämähäkkimieskö siellä kurkkii?

Pienin retkeilijä sai eväät syötyä ja päätti samantien, että matka voisi jatkua.

Polku on parissa kohtaa sangen kuvauksellinen.

Kotitalo häämöttää.

Perinteinen jääkiipeilykauden päätös

Tämänvuotinen jääkiipeilykausi tuli lopetettua perinteisesti Kangaslammin putouksilla. Olin jo käytännössä laittanut kiipeilyvarusteet odottamaan ensi vuotta, mutta pääsiäistä edeltävä viikko oli sen verran pakkasen puolella, että olihan ne varusteet mökille mukaan otettava.

Oikeanpuoleinen putous oli tänä vuonna hyvässä jäässä.

Ja olinpa tyytyväinen ratkaisuuni paikan päälle päästyäni. Varsinkin oikeanpuoleisin putous oli parhaassa kunnossa viimeiseen kolmeen vuoteen. Sen lisäksi myös keskimmäinen ja vasen putous olisivat olleet liidattavassa kunnossa. Kalliolta löytyi myös pari kiivettävänoloista miksta-pätkää, joita olisi mielenkiintoista kokeilla ensi vuonna. Tällä kertaa keskityimme vain oikeanpuoleiseen putoukseen, sillä Petri oli varmistanut viimeksi vuosi sitten samassa paikassa.

Petri aloittaa kauden ensinousuaan.

Ja hyvinhän se menee.

Kiipesimme molemmat parit hyvät linjat putouksella ja Petrin nousut näyttivät taas siltä, että paremmat raudat ja vähän enemmän treeniä, niin kyllä jääkiipeily sopisi hänelle.

Toisen nousun tehtyäni tarve saada vielä yksi liidi tälle vuodelle nousi liian suureksi ja niin oli aika vetää köysi alas ja ottaa ruuvit sekä jatkot valjaisiin. Kävimme vielä kerran läpi miten ylä- ja alaköysi varmistaminen eroavat toisistaan ja niin lähdin viemään köyttä ylöspäin. Kuten edellisenäkin vuonna laitoin muutaman ruuvin normaalia enemmän nousun aikana ja yritin parhaani mukaan katsoa noustessa miten Petrillä sujui, mutta oikeastaan se oli taas turhaa vahtaamista, sillä varmistajani toiminta oli ensiluokkaista.

Saatuani kauden viimeisen nousun tehtyä oli aika kerätä varusteet kasaan ja suunnata takaisin mökille. Keli oli hyvä ja kiivettävää olisi vielä riittänyt, mutta tällä kertaa meillä ei ollut tarkoitus viettää koko päivää putouksella. Ei meillä silti niin kiire mökille ollut, ettemmekö olisi ehtineet käydä ottamassa perinteisiä kauden päätös oluita Kippolassa.

Tuossa saattaisi olla sangen mielenkiintoinen linja kiivettäväksi.

Korouoma 2016 - Mammutti

Perjantai alkoi ehkä torstaitakin harmaampana. Siihen kun vielä lisätään kevyt räntäsade, niin eipä ollut tästäkään tulossa liian mieltä ylentävä ulkoilupäivä.

On sitä tullut kauniimmassakin säässä kiivettyä.

Tänään suuntasimme Mammutti-putoukselle. Tarkoitus oli ensin kiivetä vasemman puolen helppo linja ja siirtyä sitten oikealle reunalle, josta olin pakittanut edellisenä vuonna. Paikan päälle päästyämme saimme kuitenkin todeta, ettei putouksen vasemmalle reunalle tarvinnut mennä. Vesi valui siellä valtoimenaan putousta alas ja jää oli muutamissa kohdissa niin ohutta, että siitä näki läpi. Mammutti oli varmaan huonoimmassa kunnossa, mitä olin koskaan nähnyt. Käytännössä vain oikea reuna oli kiivettävissä, sillä jyrkän keskiosuudenkin jää oli todella heikkonoloista.

Mammutti oli erittäin märkä ja ohuessa jäässä.

Päätimme hoitaa ensinousun tällä kertaa kahdessa osassa. Sami liidasi ensin putouksen ensimäiselle hyllylle ja minä aloitin siitä oman nousuni putouksen jyrkentyessä. Oman osuuteni alku oli kyllä todella hankalaa kiivettävää, sillä jää ei ollut hetkeäkään tasaista vaan se oli täynnä ohuita puikkoja ja syvennyksiä. Hakuthan siihen upposivat ongelmitta, mutta jalkojen kanssa sain tuskailla koko ajan.  Kenkiä ei vaan meinannut saada puikkojen väliin niin että niihin olisi voinut aidosti luottaa. Tämän osuuden aikana jalkani irtosivatkin monesti, mutta onneksi pysyin joka kerta seinällä sen verran, että ehdin potkia kärkipiikit takaisin jäähän. Nousua ei myöskään auttanut edellisen päivän suoritus, joten pohkeet olivat todella kovilla. Räntäsade oli onneksi loppunut jossain vaiheessa, joten kiivetessä ei kastunut aivan samalla tavalla kuin eilen.

Jyrkän osuuden jälkeen pääsin loivalle jäälle, joka kulki kallion vieressä. Loppumatka olisi ollut rentoa nakuttelua, mutta pari moovia tehtyäni jää päästi pahaenteisen rasahduksen. Kohta ääni toistui, emmekä olleet aivan varmoja mistä se pääsi, mutta epäilin vahvasti, ettei allani oleva jää ollut kunnolla kalliossa kiinni. Jouduin etenemään vielä muutaman varovaisen metrin ylöspäin ennen kuin pääsin viereiseltä kallioosuudelta tulevan ohuen jääluiron kohdalle. Siihen pystyin sitten kiinnittämään seuraavan varmistukseni ja jos allani oleva putous olisi lähtenyt irti, olisi tämä jää siitä erillään ja pitäisi minut varmasti putoamasta.

Viimeiset parikymmentä metriä etenin siis rauhallisesti ruuveja aina kalliolta tuleviin jääluiroihin kiinnittäen. Loppu nousun aikana en kuullut enää rasahduksia, mutten uskaltanut siltikään luottaa allani olevaan jäähän.

Lopulta epäilyttävä jääosuus oli takana ja jäljellä oli viimeinen vajaan parin metrin ponnistus pystyllä jäällä lumihankiosuudelle. Tässä vaiheessa meinasi alkaa harmittaa, sillä olin käyttänyt kaikki ruuvini ja loppuosuudelle piti nousta hakut kiinni turpeessa - ei jäässä. Myös viimeinen varmistus oli tässä vaiheessa jo usemman metrin päässä.

Reitti kulki suunnilleen köyden osoittamaa linjaa.

Juuri ennen kuin lähdin vetämään itseäni turpeesta muistui mieleeni, että olin sujauttanut umpeen jäätyneen ruuvin takin alle aivan reitin alussa. Sieltähän se nyt löytyi ja niin minulla oli viimeisessä jääosuudessa ruuvi kiinni. Tämän jälkeen loppu oli helppoa ja myös hangessa kahlaaminen ankkuripuulle meni huomattavasti edellistä päivää tuskattomammin.

Tälläkään kertaa emme saaneet Samin kanssa puheyhteyttä kuulumaan, mutta onneksi olimme sopineet köysimerkit valmiiksi. Niin muutamaan tiukan nykäisyn jälkeen pääsin varmistamaan Samia toppia kohti.

Evästauko

Loppupäivän kiipeilyt menivät tutuissa merkeissä. Ensin toimme eväät putouksen päälle ja ne syötyämme kiipesimme muutaman nousut yläköydellä. Kodalla olimme takaisin neljän pintaan ja siinä vaiheessa kumpainenkin oli samaan mieltä. Kaksi päivää kiipeilyä riitti tällä kertaa.

Kiipeilyt tältä erää hoideltu.

Illan aikana kävimme vielä pienellä kävelyllä katsomassa josko Ruskeasta virrasta olisi saanut hienoja iltakuvia. Tämä ei tietenkään onnistunut, sillä taivas oli pilvessä ja lumisade oli alkanut uudelleen. Pari pimeässä räpsittyä lumimaisemaa tuli silti ikuistettua.

Korojoen silta.

Kävelylenkin jälkeen oli illallisen vuoro, minkä jälkeen pakkasimme rinkat niin valmiiksi kuin mahdollista. Meillä oli tarkoitus tehdä aamulla nopea lähtö, sillä illalla olisi pääkaupunkiseudulla synttärijuhlat, joita emme halunneet jättää väliin.

Lauantai aamuna kello soi kuudelta. Auto starttasi kahdeksalta ja yhdeksältä illalla olimme jo juhlissa boolilasit täytettyinä.

Hyvissä ajoin kohti etelää.