Tästä eteenpäin loppureissun aamupalana oli puuroa mehukeitolla, sekä pari leipää, jotka huuhdeltiin alas kahvilla ja vedellä. Ensimmäisillä vaelluksilla aamupalaan oli kuulunut myös mysli puuron vaihteluna, mutta jossain vaiheessa olin jättänyt sen pois. Puuro toimii aamuisin hyvin ja pitää nälkää mukavasti.
 |
| Kumpuilevaa hiekkadyyniä |
Pari tuntia heräämisen jälkeen olimme liikenteessä kohti itää kulkien hyvin kumpuilevaa maastoa. Tätä ylös ja alaspäin kulkemista tuli kuitenkin ikävä jo päivän toisella legillä, kun edessämme avautui soinen tasanko.
 |
| Edessä paljon suota |
Meillä oli tarkoitus kiertää pahimmat suot suunnistamalla hieman pohjoiseen. Tämän olisi luullut olevan helppoa, sillä edessä oli kaksi matalaa vaaran lakea. Meidän olisi tarvinnut vain suunnata pohjoisemman vaaran eteläsivua kohti ja olisimme ohittaneet ainakin pahimmat suoalueet. Jossain vaiheessa soisilla kumpareilla edetessämme ja parin joenkin ylityskiviä etsiessämme, olimme kuitenkin ajautuneet taas liikaa etelään. Tämä tarkoitti, että ylitimme suot sangen keskeltä.
Meillä kesti jopa jonkin aikaa tajuta, että olimme suunnistaneet itsemme jälleen suohon, sillä hillaa oli todella paljon joka puolella ympärillämme. Niitä tulikin noukittua suuhun koko ajan ja hyvältähän ne maistuivat. Mutta olisi ne voinut jättää syömättäkin, jos se olisi tarkoittanut kuivempaa ja tasaisempaa kävelymaastoa.
Loppujen lopuksi saavuimme eteläisemmän vaaran eteläiselle sivulle. Sinne päästyämme keskityimme hetkeksi aivan oikeasti suunnistamiseen, sillä vajaan kilometrin päässä meistä kulki ura, jolle halusimme.
Tällä kertaa pääsimmekin haluamaamme suuntaan ja mönkijäura löytyi ilman ongelmaa. Pidän tätä hyvänä esimerkkinä siitä, että kyllä me osaamme suunnistaakin tarvittaessa jos oikeasti siihen keskitymme.
Reilut kaksi kilometriä uraa seurattuamme saavuimme Suomajoelle, jonka ylittääksemme jouduimme vaihtamaan vaelluskengät sandaaleihin ja kahlaamaan. Tämä oli hyvin helppo ja nopea kahluu, joten olimme joen toisella puolella todella nopeasti.
Tässä vaiheessa olimme olleet kolmisen tuntia liikenteessä, joten joen itäinen rantatörma sopi mitä parhaiten lounaspaikaksi. Jostain syystä emme kuitenkaan jääneet aivan joen viereen lounastamaan vaan jatkoimme jokusen metrin päähän pusikkoon. Se tietenkin tarkoitti että itikoita oli tällä kertaa huomattavasti enemmän seuranamme.
Lounaan jälkeen jatkoimme uraa pitkin kohti vanhaa lapinkylää, mitä hienoimmissa maisemissa. Tällä etapillla kuumuus alkoi taas viemään voimia. Maisematkin olisivat olleet nyt todella hienoja, mutta ei niitä jaksanut ihmeemmin katsella. Ennemminkin tuli räpsittyä muistoksi pari kuvaa sieltä täältä. Kyllähän niitä sitten kotona kerkeäisi katsella.
Tällä pätkällä vilkuilin kelloani sangen useasti seuravaa taukoa odotellessa. Käveleminen ei vain tuntunut lähtevän rullaamaan lounaan jälkeen. Pidimme myös taukoja melkein puolen tunnin välein. Sen verran ryytynyt olo taisi kaikilla olla.
 |
| Saavumme lapinkylään |
Viimeisen pienen suolämpäreen ylitettyämme saavuimme lapinkylään. Se oli noin kymmenen rakennuksen kylä keskellä erämaata. Tällä hetkellä kylä oli tyhjillään, mutta olen ymmärtänyt, että siellä on elämää ainakin poroerotusten aikana. Jotkut mökeistä näyttivät sen verran asutuilta, että eiköhän paikalliset niitä muutenkin käytä.
Kylän ohitettuamme emme lähteneet onneksi nousemaan Valkamapään huipulle, kuten olimme edellisellä kerralla tehneet, vaan jatkoimme tunturin eteläpuolitse kulkevaa uraa pitkin noin puolitoista kilometriä. Sitten poikkesimme uralta ja pidimme vielä yhden tauon noin puoli kilometriä ennen leiripaikkaa. Jälkeen päin tuntuu, että tauko näin lähellä päivän lopetusta olisi sangen turha, mutta kyllä sitä vain tarvittiin. Niin hyvin lämpö oli miehet pehmentänyt.
Lopulta pääsimme kuitenkin Niemijärven rannalle leiriä pystyttämään. Tällä kertaa leiripaikalla ei ollut myöskään muita. Mikä ei ollut kyllä mikään ihme, sillä tämä ei ollut missään nimessä erityisen kaunis tai muutenkaan viihtyisä paikka. Sitä voisi kutsua hyvin perinteiseksi yhden yön leiriksi, jossa joutui vähän etsimään, että teltalle löytyi tasainen alusta. Toista kertaa samalle paikalle ei tule varmaankaan eksyttyä.
Teltan paikka kuitenkin löytyi ja sen jälkeen tuntui taas todella hyvältä päästä järveen pulahtamaan, vaikkakin järven pohja olikin edellisiä paikkoja huomattavasti mutaisempi. Peseytymisen jälkeen kulutimme taas jonkin aikaa höpöttelemällä ja teltoissa lepäämällä.
Sitten oli aika illalliselle. Olimme keränneet Tonin kanssa jo kaikki ruuan laittoon tarvittavat tavarat teltan ulkopuolelle, kun jonkin aikaa kerääntyneet pilvet tiputtivat ensimmäiset pisaransa. Nopean telttaan siirtymisen jälkeen vettä tulikin jo kaatamalla.
 |
| Tortillat sopivat myös vaellusmuonaksi |
Vesisade ei kuitenkaan meitä haitannut, sillä se viilensi ilmaa ensimmäisen kerran koko reissun aikana. Teltan absidissa olikin hyvä kokkailla herkullista tortilla illallista. Viilentynyt ilma ajoi myös itikat pakosalle, joten pystyimme pitämään absidin ja nukkumapuolen ovea auki ja täten meillä oli mitä parhaiten tilaa kokkailuun ja syömiseen.
Illallisen jälkeen vedin sadevaatteet päälle ja siirryin järven rantaan pesemään astioita. En päässyt pesussa kuitenkaan loppuun asti, kun sade loppui. Tästä syystä keräännyimme pihalle vielä joksikin aikaa, mutta sateen loppuminen toi myös itikat esiin. Jonkin aikaa kärvisteltyämme itikkameressä alkoi syysvaellus kuulostamaan retkueemme muistakin jäsenistä kokeilemisen arvoiselta idealta. Itse olin jo useampana vuonna jättänyt vaelluksen syksyyn juuri tästä syystä. Pitää vain toivoa, ettei aika kultaa jätkien muistoja tästä reissusta liikaa, jottei seuravaa vaellusta oltaisi taas sopimassa pahimpaan räkkäaikaan.
Jaloviinaa naukkaillessa jaksoi hetken aikaa itikoitakin, mutta aikansa kutakin. Tänä iltana siirryimme sangen aikaisin telttoihimme. Tästä syystä jaksoin jopa lukea jonkin aikaa kirjaa ennen nukkumaan käymistä.
 |
| Yöllinen taivas |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti