Pöyrisjärvi 2013 - Toinen päivä

Ensimmäisenä vaellusaamuna Hauki-termisjärven rannalla telttakuntamme herätessä olivat soolo telttailijat jo jalkeilla. Tämä sama toistuikin sitten jokaisena aamuna yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Emme mekään kyllä olisi yhtään tämän kauempaa halunneet teltassa olla. Sen verran kuuma siellä oli heti aamusta pilvettömältä taivaalta paistavasta auringosta johtuen.

Oli siis aika perinteiselle ensimmäisen aamun aamiaiselle. Kananmunan puuttuminen kyllä hieman latisti muna-pekoni aamiaista, mutta kyllä se paketti pekonia silti hyvin toimi leivän ja kahvin kanssa.

Edellisenä iltana olimme jo huomanneet, että järven vedessä oli jotain outoa. Aamulla vettä juodessani kalastelin vedestä läpinäkyvän ja hyvin pienen jutun. Emme saaneet selville oliko se maaperästä kotoisin vai jokin eloperäinen. Tämä oli kuitenkin ainoaa vettä jota meillä oli mahdollisuus juoda ennen lounasta, joten eipä siinä muukaan auttanut kuin toivoa, etteivät ylimääräiset mausteet vedessä olleet kovin vaarallisia. Tälläisiä tilanteita silmällä pitäen kannattaisi varmaan kuljettaa muutamaa suodatinpussia mukana.

Aamiaisen jälkeen alkoi sitten leirin purkaminen. Astiat oli pestävä, pihan tai oikeastaan leirin perällä käytävä ja tavarat pakattava pussukoihinsa. Kuivalla säällä rinkan pakkaaminen oli kyllä helppo operaatio. Kaikki pussukat pystyi heittelemään teltasta pihalle ja sitten pakkaamaan nopeasti rinkkaan.

Vaikka emme tuhlanneetkaan aikaa mihinkään ylimääräiseen, meni heräämisestä lähtövalmiuteen aika tarkasti normaalit kaksi tuntia. Niinpä yhdeksän pintaan olimme valmiina ja kompassisuunnan ottamisen jälkeen käveleminen pääsi alkamaan.

Jonossa kohti kompassin osoittamaa suuntaa

Kauaa emme joutuneet kävelemään, kun pääsimme takaisin uralle, jolta olimme edellisenä päivänä poikenneet. Sitä olikin sitten hyvä kulkea kohti Norjan rajaa. Päivän toisen tauon pidimmekin jo aivan rajaa seuraavan poroaidan vieressä.

Suomen ja Norjan raja on aidattu poroaidalla

Suurimman osan aikaa uraa oli erittäin hyvä kulkea ja vain parissa kohdassa se soistui jonkin verran. Pahin kohta minulle oli puro, jonka yli meni muutamasta laudasta tehty sillan tapainen. Sillan laudat olivat uponneet jonkin verran puroon. Tämä ei ollut muille ongelma, sillä heillä oli korkeat varret vaelluskengissään. Itse käytän matalampi vartisia vaelluskenkiä ja tästäpä syystä jouduin ylittämään sillan varpaisilleni, jolloin varret riittivät juuri ja juuri.

Todella hyvä silta. Kunpa olisi vähän enemmän vartta kengässä.

Onneksi minulla oli vaellussauvat. Muuten rinkka selässä varpaisilleen märillä laudoilla kulkeminen olisi saattanut kostautua hyvin märkänä horjahduksena. Tämäkin ylitys meni kuitenkin ongelmitta ja niinpä meillä oli enää yksi soistunut lampi ohitettavana ja seuraavan lammen rannassa olisi jo lounas.

Lounaspaikka ei ihmeemmin ilonkiljahduksia kauneudellaan tai paikan mukavuudella aiheuttanut. Sen ranta ei ollut aivan yhtä soinen kuin edellisen lammen, mutta ei sekään kovin kuiva ollut. Jouduimme siis jäämään melko kauaksi rannasta, mutta onneksi vettä ei tarvittu kovin paljoa. Tämä oli myös ainoa mahdollisuus pitää lounasta seuraavien kilometrien matkalla. Seuraava mahdollisuus olisi ollut parin tunnin kävelyn päässä, joten se oli aivan liian kaukana. Varsinkin, kun aurinko oli taas alkanut porottaa mehuja miehistä oikein kunnolla irti.

Tällä kertaa emme jääneet lepäilemään lounaan jälkeen sen enempää kuin oli pakko. Nuudelit ja tonnikalat naamaan ja kahvia päälle. Sitten taas rinkat selkään ja matka jatkui.

Liikkeelle lähdettyämme seurasimme vielä hetken uraa Rajavaaran rinnettä ylöspäin, mutta hieman ennen huippua oli aika kääntyä kohti itää ja Maaterjokea. Otimme siis kompassisuunnan, jolla meidän olisi pitänyt saapua suhteellisen suoraan Maaterlommolon etelä kärkeen.

Välillä kävellään myös rivissä.

Vaaran sivua alaspäin laskeutuessamme seuraavien tuntien reitti näytti sangen uuvuttavalta. Edessämme oli kaksi suoaluetta joiden välissä oli hieman korkeampi kohta. Kummankin suoalueen läpi kulki vielä joki, joten joutuisimme etsimään ylityspaikat niille saavuttuamme.

Ensimmäisen suon kohdalla yritimme löytää kuivempaa kohtaa kulkea, mutta loppujen lopuksi jouduimme talsimaan hyvin vetelässä maastossa, välillä mättäältä mättäälle hyppien. Eteenpäin kuitenkin pääsimme vaikkakin hyvin hitaalla vauhdilla. Myös joen ylitys onnistui pienellä etsimisellä, sillä löysimme sopivia kiviä, joita pitkin pääsimme toiselle puolelle.

Suon ylitys.

Ensimmäisen suon viimein jäädessä taakse ja maaston kuivuessa oli tauon paikka. Olimme käyttäneet koko neljänkymmenen minuutin legin vajaan kilometrin matkaan. Tauon jälkeen edessä oli sitten seuraava suoalue. Onneksi se oli huomattavasti edellistä kapeampi ja niinpä pääsimme siitä yli hieman nopeammin. Yksi positiivinen puoli näiden soiden ylityksessä oli. Niillä oli todella paljon hillaa. Niinpä saimme napsia koko ajan pientä herkkupalaa mättäillä hyppiessämme.

Soiden jäätyä taakse meillä ei ollut enää kovinkaan pitkä matka Maaterjoelle. Sille saavuttuamme saimme kuitenkin havaita, että olimme kulkeutuneet huoamattavasti enemmän etelään kuin tarkoitus oli ollut. Soilla reittiä etsiessä oli siis tullut tuijotettua kompassiin turhan harvakseltaan. Tämä ei ollut kuitenkaan kovin paha suunnistus moka. Olimmehan oikean joen varressa ja pohjoiseen päin kulkien tulisimme loppujen lopuksi leiripaikallemme Maaterlommolon rantaan.

Purot on mukava ylittää kiviä pitkin.

Jonkin aikaa käveltyämme siirryimme joen itärannalle jälleen kiviä pitkin vaellussauvojen varassa taiteillen. Näillä main alkoi kiinnostukseni kävelemistä kohtaan olla jo todella vähäinen. Ahdistava kuumuus ja rankat suon ylitykset olivat imeneet innon ja voiman kulkijasta. Matkaa oli kuitenkin vielä puolitoista kilometriä ja kylläpä se tuntuikin pitkältä.

Maisemat kohdallaan ennen leiriin saapumista.

Lopulta hiekkaharjanteilla jatkunut kävelymme oli kuitenkin lopussa ja saavuimme Maaterlommolon rantaan. Ja näimme siellä kaksi telttaa juuri sillä kohtaa johon omamme olimme meinanneet pystyttää. Telttojen omistajat olivat tulleet mönkijöillä. Sen huomasi selvästi tavaran määrästä. Esimerkiksi aurinkotuolia jalan kulkevat vaeltajat harvemmin raahaavat mukanaan.

Jouduimme siis katsomaan oman leiripaikkamme hieman huonompaan kohtaan vähän matkan päähän mönkijöillä kulkijoiden leiristä. Leirin omistajat eivät kyllä meitä häirineet, sillä he palasivat leiriinsä vasta kymmenen jälkeen kun olimme käyneet jo nukkumaan.

Kilometrejä päivälle oli kertynyt noin neljätoista ja liikenteessä olimme olleet noin kuusi ja puoli tuntia.

Peseytyminen todella kylmässä vedessä virkisti hetkellisesti helteisen päivän päätteeksi.

Tästä eteenpäin iltamme meni hyvin samankaltaisella kaavalla kuin edellinen. Suurimpia eroja oli, että Mikko ja Toni kävivät kokeilemassa kalaonneaan, kylläkin laihoin tuloksin. Puhelimessa ei myöskään ollut tässä vaiheessa enää kentää. Sitä saimme seuraavan kerran vasta parin päivän päästä. Tälle illalle ei ollut myöskään enää olutta jäljellä, mikä oli erittäin hyvä asia. Sen raahaamisesta tuleva lisäpaino olisi ollut tänään todella ärsyttävää. Onneksi olutta ei tehnytkään mieli. Siitä jaloviina höpsyt pitivät huolen. Ja mikä tärkeintä, tällä kertaa saimme erittäin hyvää juomavettä leirimme vierestä alkavasta Maaterjoesta. Päivän aikana olimme nauttineet aluksi epäilyttävää vettä ja sen jälkeen soisen lammen vettä, joten kirkas vesi kelpasi.

Leirimme tälle illalle.

Illalliseksi nautimme Tonin kanssa pasta, poronöde, sipuli, oliivi -muhennosta. Ja kylläpä tämä setti jälleen kerran maistui hyvältä, vaikka omaa ruokaani tässä kehunkin. Ruuan jälkeen istuimme vielä hetken, mutta sitten mäkäräisten määrä alkoi ylittää sietokykyämme, joten oli aika siirtyä iltatoimiin ja telttoihin.