Pöyrisjärvi 2013 - Viides päivä

Lauantai alkoi leirissämme rauhallisena ja huomattavasti edellisiä aamuja viileämpänä, joten tämä oli ensimmäinen kerta, kun makuupussissa oli mukava vain köllötellä hetken aikaa herättyään. Kauaa tätä ei kuitenkaan kestänyt, kun Teemun teltalta alkoi jo kuulua liikehdintää. Nousin siis itsekin ja toin aamupalatarpeet Teemun teltalle. Aamu oli jopa sen verran viileä, että fleecepaita piti laittaa takin alle ja pipo päähän. Tässä kelissä oli siis sangen mukavaa syödä lepopäivän aamiainen.

Syönnin lomassa ehdotin Teemulle noin kolmen kilometrin aamulenkkiä, eli kävisimme vilkaisemassa Suomusjoen varressa olevaa Korteojan tupaa. Teemu ei tuntunut olevan kovinkaan kiinnostunut ajatuksesta, mutta kun parempaakaan tekemistä ei ollut ja edellisen yön kukkujat nukkuivat yhä, päätti hän lähteä mukaan.

Aamiaisen jälkeen keräsimme siis rinkkani irroitettavaan ylähuppuun vähän vettä, evästä sekä suunnistusvälineet. Tässä vaiheessa Tonin silmät kävivät sen verran auki, että hän ehti kysyä olimmeko lähdössä tupaa ihmettelemään, mutta sitten hän taisi nukahtaa uudelleen. Mikon teltasta ei  kuulunut koko aamuna edes kuorsausta.

Kävely alavirtaan ei sitten ollutkaan ihan niin helppo kuin olin kuvitellut, sillä joen varressa kulkevan polun päälle oli kaatunut useita puita ja vähän aikaa niitä yliteltyämme päätimmekin siirtyä vähän kauemmaksi sen varresta. Tämän jälkeen etenimme koivikossa välillä harjannetta nousten ylemmäksi ja sitten taas laskeutuen alemmaksi. Muutamaan kertaan vaikutti, että seurasimme ihan oikeaa polkua, mutta sitten ne taas hävisivät jossain kohdassa. Taisivat kuitenkin olla poropolkuja.

Vajaan tunnin tätä koivikkoiloittelua riitti ja sitten maasto muuttui hiekkaiseksi kumpareikoksi. Tässä vaiheessa myös näytti sangen varmalta, että yhytimme kartassa olevan polun, joka johtikin Korteojan varteen. Seurasimme ojaa noin satametriä alavirtaan ja tulimme kohtaan missä tuvan pitäisi olla. Minkäänlaista rakennusta ei kuitenkaan näkynyt. Hetken aikaa kävelimme ojaa vielä alavirtaan ja sitten palasimme takaisin. Kävimme myös viereisen harjanteen päällä, mutta tupa pysyi piilossa. Myös kartta oli tältä kohtaa sen verran haalea, ettei tuvan tarkkaa kohtaa meinannut millään saada selville.

Usko tuvan löytymiselle alkoi jo kadota, mutta tihrustin vielä kerran karttaa ja ymmärsin viimein, että olimme ojan väärällä puolella. Tupa oli selvästi Korteojan ja pienemmän puron yhtymä kohdassa, ojan itä puolella. Ylitimme siis ojan, nousimme toisella puolella olevan harjanteen päälle ja sieltähän se tupa löytyikin.

Korteojan tupa

Tupa oli sisältä hyvin yksinkertainen, mutta kyllä siellä mielellään talvella nukkuisi. Varsinkin, kun puuliiterissä oli hyvin puuta. Kirjoitin tupakirjaan terveiset päiväretkeltämme, söimme vähän kuivattua poron sydäntä ja nautimme pienet jallu naukut löytymisen kunniaksi. Hyvä, että lähes tyhjä alumiinipullo oli tullut "vahingossa" mukaan. Viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä tekona tuli vielä käytettyä tuvan puuceta. Se seisoi vähän vinossa, mutta olihan se luksusta viime päivien kyykky-sessioiden jälkeen.

Tupakirjan täyttö menossa.

Talvivaelluksella tämä laveri olisi luksusta.

Sitten olikin aika lähteä takaisin leiriä kohti. Teemu oli tutkaillut tupavierailumme aikana karttaa vähän tarkemmin ja ehdotti että nousemme suosiolla Suukisjokea seuraavan harjun päälle ja palaamme sitä seuraten takaisin. Näin teimmekin ja paluumatka tuntui todella paljon nopeammalta ja helpommalta ja niinpä olimme vähän ennen puolta päivää takaisin teltoilla.

Leirissä löysimme Tonin ja Mikon lopettelemassa aamupalaansa rantahietikolta. Vähän aikaa ihmettelimme, että mitähän sitä seuraavaksi ja sitten päätimme porukalla aloittaa lounaan teon. Poikien aamupalat, eivät selvästikään olleet olleet kovin tukevia, kun lounas kelpasi jo tässä vaiheessa.

Lounas rantahietikolla.

Kannoimme siis keittimet ja ruuat joen varteen. Siellä ei myöskään ollut itikoita toisin kuin telttojen luona jossa niitä riitti. Helteinen auringon paiste piti ne mukavasti poissa rannasta. Saimme siis syödä jälleen lounasta rannalla ja rauhassa. Piti vain olla varovainen, ettei potkinut hiekkaa ruokakippoihin. Sen verran hienoa hiekka oli tällä pienellä beachillä, että pienikin väärä liike tuntui saavan sen lentämään.

Lounaan jälkeen kahvi maistui taas hyvälle. Sitä rauhaksiltaan hörppiessä auringon lämmittäessä ja varsinkin itikoiden pysyessä telttojen luona, elämä tuntui juuri sopivan helpolta ja mukavalta.

Kahvin jälkeen olikin vuorossa päivän ensimmäinen kastauminen hetkellisesti viilentävässä joessa. Päivän aikana joessa tuli käytyä varmaan puolenkymmentä kertaa. Ei se yleensä montaa minuuttia auttanut, mutta saipahan edelliset hiet huuhdeltua pois.

Pulahtamisen jälkeen suuntasin todella kuumaan telttaan kirjaa lukemaan ja päivän karkkiannosta syömään. Tässä vaiheessa Toni puki kuoritakin sekä muutenkin itikanvastaisen sotisovan päälleen ja suuntasi joenvarren pusikoihin kalaan.

Itse jaksoin lukea vajaan tunnin teltassa, mutta sitten sieltä oli pakko päästä takaisin jokeen. Myös Teemu ja Mikko löytyivät rantahietikolta. Siinä me sitten kolmestaan ihmettelimme elämää ja puhuimme monista tärkeistä ja mielenkiintoisista asioista varmaan pari tuntia. Välillä tietenkin joessa viilentymässä käyden.

Yleistä hengailua rantahietikolla. Kuvaaja töröttää joessa.

Jossain vaiheessa aloimme myös tuumia, että Toni on kyllä viihtynyt melko kauan kalareissullaan. Kenelläkään ei ollut kuitenkaan mitään kiinnostusta lähteä rantapusikoihin itikan syötiksi, mitä olisi vaadittu, jotta olisi voinut lähteä katsomaan oliko hänellä kalaonnea. Ja jossain vaiheessa Toni sitten ilmaantuikin taas seuraamme, yhtä kokemusta rikkaampana. Kalat olivat kuitenkin jääneet jokeen.

Illallista tehdessä riitti taas niitä kavereita.

Viiden jälkeen alkoi yleinen mielipide kääntyä taas ruuan puoleen ja koska aurinkokaan ei enää lämmittänyt rantaa siirryimme telttojen luokse sitä laittamaan. Meidän ruokunnalla oli tällä kertaa todellinen Janin kokeilukeittiön tuotos eli kanarisotto. Vaikka en itsekään sitä tehdessä oikein osannut sanoa minkälaisesta ruuasta olisi loppujen lopuksi kyse, niin sangen hyvä siitä jälleen tuli. Ja oliko se sitten kanakeitto vai kanarisotto, voidaan olla montaa mieltä.

Ruokailun jälkeen Toni ja Mikko suuntasivat vielä joen varteen kalastamaan. Teemu ja minä jäimme pelaamaan MtG:tä ja nauttimaan ilta hömpsyjä.

Poikien palatessa tyhjin käsin kalasta päätimme sytyttää vielä pienen periaate nuotion, jota tuijotellen jaksoi olla vielä jonkin aikaa hereillä. Yhdeksään mennessä leiri oli kuitenkin jo hiljainen, sillä vaeltajat olivat siirtyneet mukavasti viilentyneisiin telttoihinsa. Omalla kohdallani taisin jaksaa lukea melkein tunnin, mutta siitäkin huolimatta olin ennen kymmentä jo unten mailla.

Kyllä se yksi periaatenuotio pitää vaelluksella olla.