Pöyrisjärvi 2013 - Seitsemäs päivä

Maanantai aamu alkoi kosteana ja pilvisenä. Vettä oli tullut yön aikana reippaasti, mutta nyt se oli ainakin hetkellisesti loppunut. Keräsimme aamupalatarpeet ja siirryimme tuvalle ruuan laittoon. Kyllähän sitä sai taas havaita miten mukavaa aamiaista on tehdä kun saa istua kunnolla eikä tarvitse maassa könöttää. Vaikka meidän ruokakunta ei mahtunut pöydän ääreen vaan jouduimme keittelemään vettä laverilla, oli tämä mukavaa vaihtelua edellisiin aamuihin.

Aamiaisen jälkeen pakatessamme leiriä katselimme taivaalle varmoina, että tänään saisimme vielä lisää sadetta. Eikä sitä tarvinnut kauaa odottaakaan, kun taivas taas aukesi. Onneksi vettä ei ehtinyt tulla kovinkaan paljon ennen kuin saimme pakatut rinkat tuvan katoksen alle suojaan. Tämän jälkeen uumoilimme jonkin aikaa pitäisikö sateeseen lähteä vai jäädä odottamaan sen loppua. Tämä oli jälleen kerran hyvä esimerkki kiireisestä tavastamme vaeltaa. Odottaminen ei vaan taida olla yhdellekään meistä se vahvin puoli. Onnistuimme kuitenkin tekemään oikean valinnan ja odottelemaan sateen lakkaamista sisällä. Yhtään ylimääräistä emme kuitenkaan olleen valmiit odottelemaan vaan viimeisten tippojen osuessa maahan retkueemme oli jättänyt jo hyvästit yksinäiselle vaeltajalle.

Lähdimme siis seuraamaan edellisen päivän uraa itää kohti. Lenkihaan päälle päästyämme pidimme päivän ensimmäisen tauon. Sateen uhka tuntui kuitenkin ajavan meitä koko ajan takaa, sillä vilkuilimme tummia pilviä epäilevästi ja yritimme keksiä mihin suuntaan ne olivat menossa. Tällä ei tietenkään ollut sinäänsä mitään väliä, sillä kohti itää ja Kalmankaltiota meidän oli kuitenkin kuljettava. Mutta minkäs teet, säästä puhuminen tuntuu olevan tärkeä osa vaeltamista.

Lenkihaalta matka jatkui alamäkeen emmekä joutuneet kävelemään kauaakaan, kun saavuimme Naltijärven kesäpaikalle. Kartta kertoi, että Naltijärven autiotuvalle pitäisi tehdä hieman pidempi kierros pohjoisen kautta. Karttaan oli merkitty myös mönkijäuria, jotka menivät suoraan Käkkälöjoen varteen, mutta ne eivät jatkuneet joen toisella puolella. Päättelimme kuitenkin, etteivät urat nyt joen varteen voi vain loppua. Kyllä niiden kohdalla täytyy olla jonkinlainen kahluupaikka. Uraa ei ole vain piirretty joen toiselle puolelle syystä tai toisesta.

Joen varteen saavuttuamme ja aikamme ylityspaikkaa syvästä ja leveästä joesta etsittyämme jouduimme kuitenkin myöntämään, ettei tästä kohdasta mennä yli. Jouduimme siis palata hieman takaisin päin ja jatkaa selvästi näkyvää, mutta jonkin verran pohjoisen kautta kiertävää reittiä pitkin.

Pari sataa metriä kuljettuamme saavuimme Käkkälöjoen viralliselle kahluupaikalle. Ylitys näytti melkein kengät jalassa mentävissä olevalta, mutta ei aivan. Saappaat jalassa siitä olisi mennyt kyllä ongelmitta. Joten vielä kerran tälle reissulle piti ottaa kengät ja sukat pois ja tehdä pikainen kahluu.

Vastarannalla kenkiä sitoessamme myös yksinäinen vaeltaja saapui joen varteen. Hän oli päättänyt tehdä lyhyen päivän ja siirtyä Naltijärven tuvalle. Saappaat jalassa hän tekikin ylityksen helposti. Meidän jatkaessa matkaa oli hän jo samalla rannalla kanssamme ottamassa valokuvia joesta.

Fielmasjärvestä Käkkälöjokeen laskevan puron ylitti näppärä silta.

Viimeinen etappi lounaspaikalle tuntui kestävän todella kauan vaikka matkaa ei ollut kuin kolmisen kilometriä. Käytännössä minä kyllä taisin olla ainoa porukastamme, joka olisi edes halunnut tuvan kautta pyörähtää, sillä se teki pienen lisälenkin päivämatkaamme. Lopulta saavuimme kuitenkin Naltijärven tuvalle, jossa yöpyi jo kolme kalastajaa. Vaihdoimme heidän kanssa kuulumisia ja aloitimme tekemään vaelluksen viimeistä lounasta.

Syödessämme myös yksinäinen vaeltaja saapui paikalle. Tämän jälkeen autiotuvan portailla ja edessä vietti aikaa kahdeksan äijää, mikä taisi olla enemmän ihmisiä kuin olen koskaan nähnyt Pöyrisjärvellä vaeltaessa ennen tätä reissua. Melkoinen kansanvaellus oli siis menossa.

Kalastajia. yksin vaeltajia ja eräjormia tuvan edustalla.

Syötyämme jäimme vielä toviksi turisemaan ja juttuja vaihtamaan, mutta lopulta oli taas aika jatkaa matkaa. Nostimme siis rinkat selkään ja lähdimme Teemun ottamaan kompassisuuntaan. Kalmankaltioon vievän uran seuraaminen olisi vaatinut palaamista omia jälkiämme pitkin reilun kilometrin verran pohjoiseen, mutta vajaan kilometrin suunnistuspätkä oikaisi reittiämme huomattavasti.

Kuljimme ensin soisen alueen sivua ja sen jälkeen nousimme todella jyrkkää rinnettä harjun päälle. Tämä oli suunnilleen sama reitti, jota olimme Teemun kanssa hiihtäneet 2008 jouluna. Kylläpä vain harjun ylitys oli jalkaisin helpompaa kuin se oli ollut suksien ja ahkion kanssa.

Emme joutuneet kulkemaan kovinkaan kauaa, kun saavuimme uralle. Hetken aikaa sitä kuljettuamme huomasimme reitin vievän aivan liikaa pohjoiseen vaikka sen pitäisi viedä enemmän itään päin. Emme kuitenkaan voineet tehdä muutakaan tässä tilanteessa kuin seurata uraa ja toivoa sen kääntyvän kohta oikeaan suuntaan. Vähän ajan kuluttua tulimmekin risteykseen, joka lähti viemään oikeaan suuntaan. Kotiin päästyäni sain huomata online kartasta, että alueelle oli merkattu uria, joita meidän kartoissa ei ollut ollenkaan. Jälleen kerran siis todistimme, ettei se ole eksymistä jos vähän väärällä reitillä kulkee, josko vain jossain vaiheessa päivää löytää itsensä oikeasta kohdasta karttaa.

Tämän jälkeen kävelimme viitisen kilometriä erittäin hienoissa maisemissa. Maasto oli sangen tasaista ja siellä täällä tuuli oli puhaltanut maa-aineksen pois muodostaen pieniä hiekkakuoppia. Myös käppyräisiä tunturikoivuja oli ympärillämme siellä täällä.

Hienoja maisemia

Sitten oli aika jättää ura taakse ja suunnistaa kohti seuraavan yön leiripaikkaamme. Emme olleet puhuneet lisää edellisen päivän ideologisesta ristiriidasta, mutta selvästi kaikki olivat päättäneet viettää vielä yhden yön teltassa.

Välillä tuuli oli puhaltanut maa-aineksen niin tarkaa pois, että reissu tuntui aavikkovaellukselta.

Leiripaikaksi olimme valinneet kartalta Käkkälöjoen vieressä nousevan harjun päältä paikan, joka oli vaikuttanut sangen hyvältä. Perille päästyämme saimme kuitenkin havaita virheemme. Harju nousi todella jyrkästi joesta, joten veden haku olisi ollut yhtä tuskaa, eikä paikalla ollut oikeastaan tasaisia telttapaikkojakaan.

Hetken aikaa taukoa pidettyämme päätimme jatkaa noin kilometrin joen vartta vuoden 2005 vaelluksemme telttapaikalle. Siitä oli kuitenkin jäänyt kaikille jotenkin huono kuva, joten emme olleet valinneet sitä ensimmäiseksi vaihtoehdoksi tällä kertaa. Paikan päällä ainakin itse olin hyvin hämmästynyt, sillä se oli sangen mainio. Tasaisia telttapaikkoja oli vaikka muille jakaa ja vedenottopaikkakin oli mitä mainioin. Tätä tasaista aluetta oli kyllä käyttäneet muutkin ja surullistä kyllä sille oli jätetty jonkin verran roskaa. Viimeisen yön leiriksi se kelpasi kuitenkin todella mainiosti.

Reissun viimeinen leiri

Käveltyämme tälle päivälle noin 20km, kasasimme siis vielä kerran teltat ja aloitimme rauhalliset iltatoimet. Tässä vaiheessa tyhjensin myös viimeisen kielellisen omasta alumiinipullostani. Hyvältähän se vielä kerran maistui.

Illan aikana ei tapahtunut mitään ihmeempää. Otimme rauhallisesti ja valmistimme illallista. Meillä oli Tonin kanssa viimeisenä iltana peruspataa Italiasta. Helppo ruoka siis reissun loppuun. Illan aikana Toni kävi vielä kokeilemassa kala onnea ja me muut olimme sangen tyytyväisiä, kun hänen saaliinsa oli sama kuin edellisinäkin iltoina eli pelkkää kokemusta. Viimeisenä iltana tulien sytyttäminen ja kalan valmistus olisi ollut jotenkin ylivoimaisen hankala operaatio.

Käkkälöjoki leirimme kohdalla

Nukkumaan käydessämme vettä alkoi viimein sataa. Unta odottaessa ja kirjaa lukiessa toivoin aidosti, ettei aamulla enää tulisi vettä. Olisihan se ollut jotenkin noloa, kun olisimme joutuneet talsimaan kaatosateessa viimeisen päivän. Päivän, jonka muut olisivat voineet jättää helposti kokonaan väliin.